Etusivu
Blogi
Kirjoituksia
Muiden kirjoituksia
Valokuvia
Palaute
Vieraskirja
Vaalirahoitus
Linkit

Kirjoituksia

Ehdokasesittely Pielisjokiseutu 7.4.2011
Kasvun sijaan tarvitaan kohtuuden kulttuuria

Synnyin Kajjaanissa 1954 ikivanhaan kainuulaiseen sukuun. Kouluja kävin Joensuussa, yliopistoakin. Työkseni olen tehnyt erilaisia pätkätöitä opettajana, suunnittelijana, atk-hommissa ja järjestöissä.

Nykyisin olen vapaaehtoistyötä tekevä kansalaisaktivisti. Olen asunut Kontiolahden Jakokosken Kontiovaaralla vuodesta 1986 alkaen, nykyisin vaimon ja parin kissan kanssa. Aikuiset lapset ovat jo maailmalla.

Liityin lukioikäisenä -70 -luvun alussa SKDL:n nuorisojärjestöön, jonka perinteitä jatkaa nykyinen Vasemmistonuoret. Vasemmistolainen ajattelu vastaa minun oikeudenmukaisuuskäsityksiä. Samoihin aikoihin aloitin myös pioneeriohjaajan urani, siis kasvattamaan lapsista työväen- ja erähenkisiä tasapainoisia kansalaisia. Homma jatkuu.

Järjestöpuolella on valtakunnallisia luottamustehtäviä. Olen ollut kunnallisissa luottamustehtävissä aiemmin Joensuussa ja nykyään Kontiolahdella. Nyt olen ensi kertaa eduskuntavaaliehdokkaana.

Tuloerojen kasvu on vakavin ongelma nyky-Suomessa. Verotusta tulee kiristää veronmaksukyvyn mukaan. Progressiivinen omaisuusvero on otettava käyttöön.

Pieniä, mutta erittäin tärkeitä asioita ovat perusturvan korottaminen vähintään 750 euroon ja lapsilisien irrottaminen toimentulotuen määrittämisestä. Verotettavan tulon alarajaa on nostettava niin, että elämiseen välttämätön tulo on verovapaata.

Maailmanlaajuisesti myös taloudellinen epätasa-arvo onkin vaikeammin hallittavissa. Tällä hetkellä ihmiskunta käyttää luonnonvaroja sitä tahtia, kuin meillä olisi käytössä pari maapalloa.

Jatkuva taloudellinen kasvu on mahdotonta. Työväenliike on uudenlaisten haasteiden edessä, kun valmistaudutaan kasvun jälkeiseen aikaan. Ei riitä taistelu palkoista. Kasvun sijaan tarvitaan kohtuuden kulttuuria ja kestävää tekniikkaa. Energian kulutus on käännettävä laskuun.

Viimeistään nyt Japanin tapahtumien jälkeen pitää tajuta, että jos emme voi tuottaa energiaa riskittömästi, niin sitten pitää olla ilman tai tyytyä vähempään.

Teollistuneiden maiden suhteellinen hyvinvointi perustuu vähemmän kehittyneiden maiden luonnon ja työvoiman riistoon. Tämä tuottaa jatkuvasti sotia, nälänhätiä ja ympäristöongelmia.

USA:n johdolla toteutettava terrorismin vastainen sota pyrkii ratkaisemaan näiden konfliktien seurauksia väkivalloin. Se tie on loputon, ja aiheuttaa kärsimyksiä kaikille.  Suomen pitää irtisanoutua sotilaallisesta kriisinhallinnasta, eikä missään tapauksessa liittyä Natoon.  Väkivalta ruokkii väkivaltaa.




Uraanikamppailu käy kuumana Pohjois-Karjalassa

teksti Tuomo Tormulainen, kuvat Matti Ronkainen

Kansalaisliike kampanjoi uraanikaivoshankkeita vastaan perinteisten keinojen lisäksi myös performanssien ja ympäristötaiteen avulla.

Pohjois-Karjalan kallioperä on maailman vanhimpia. Karelidien vuoriston juuret näkyvät vieläkin Kiihtelysvaarasta Kolin yli pohjoiseen jatkuvana kvartsiittisten vaarojen jonona. Pari miljardia vuotta sitten mannerlaatat törmäilivät, kohosi Alppien korkuinen vuoristo, sulaa magmaa nousi pintaan. Kallionhalkeamiin rikastui aikojen kuluessa muita kivilajeja, myös niitä joita kutsumme malmeiksi.
Jo 1700-luvulla Ruotsin valtio lähetti tutkimusretkikuntia valtakunnan itärajalle. 1800-luvulla Venäjän vuorikollegio näki täällä Uuden Siperian. Itsenäisyytemme ajan Geologinen tutkimuskeskus (GTK) ja sen edeltäjät ovat jatkaneet työtä.
Kaiken kaikkiaan 1800-luvun alun jälkeen maakunnassa on tehty lähes 3 500 valtausta tai valtaushakemusta. Täältä on etsitty ja hyödynnetty ainakin rautaa järvimalmista, kuparia, rikkiä, nikkeliä, molybdeenia, talkkia, kobolttia, vuoluki-veä ja uraania.

Visio: 40 ydinvoimalaa Suomeen

Toisen maailmansodan jälkeen myös Suomessa nousi usko ikuiseen ja loppumattomaan atomienergiaan. Vuodesta 1955 uraania etsivät GTK, Outokumpu Oy ja Imatran Voima lähinnä Uudellamaalla, Koillismaalla ja Pohjois-Karjalassa.
Kansalaisia kannustettiin jopa kotimaisen elokuvan voimin kulkemaan metsissä geigermittari kädessä. Niinpä Justande-rin veljekset Enon Hutunvaarasta löysivät tilansa vierestä malmiaiheen, johon syntyi Suomen tähän mennessä ainut oikea uraanikaivos.
Kaivoksesta louhittiin vuosina 1958–61 40 325 tonnia 0,14-prosenttista uraanimalmia. Nykymittapuun mukaan se oli koelouhos. Paikan päällä tehty rikaste vietiin länsimaihin edelleen väkevöitettäväksi. Kaivos työllisti vuosittain satakun-ta ihmistä. Erilaisia huhuja liikkuu siitä, loppuiko toiminta kannattamattomana vai painostiko siihen Neuvostoliitto.
70-luvun alussa energiakriisin aikoihin ”Neuvon komitea” visioi noin 40 ydinvoimalan rakentamisesta maahamme. Yksi olisi tullut Helsingin Vuosaareen. Eri maissa tapahtuneet onnettomuudet synnyttivät kansalaisvastarintaa 1970-luvun alusta lähtien, mutta voimaloiden rakentaminen jatkui tasaisesti. Sitten tuli Tshernobyl ja vihelsi pelin hetkeksi poikki.

Ydinvoimateollisuuden mannekiini

Epämiellyttävä totuus unohtuu. Jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuva maailma tarvitsee yhä enemmän energiaa ja halvalla. Fossiiliset polttoaineet hupenevat. Toivo fuusioenergian toteutumisesta hiipuu. Uusiutuvat energiamuodot ovat vielä lapsenkengissä. Ilmastonmuutos on tosiasia. Teknologiauskovainen kvartaalitalous vaatii ydinvoimaa.
Uraanikin on katoava luonnonvara. Laskijasta riippuen sitä riittää nykyisellä kulutuksella 50–100 vuotta. Tshernobyl on vain muisto, uusia voimaloita rakennetaan. Suomi on tässä kehityksessä ydinvoimateollisuuden mannekiini.
Bisnesmies näkee hyvän sauman. Jo nyt korkealle kivunnut uraanin hinta tulee nousemaan pilviin. Pitää saada haltuun uraaniesiintymiä. Rekisteröityjä uraanihankkeita on maassamme kolmisenkymmentä, pääosin Eno–Koli–Juuka -jaksolla, Kainuussa ja Kuusamon–Sallan alueella.
Viime vuonna kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi koko joukon valtaushakemuksia. Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Lapin kohteet tyssääntyivät, mutta vastaavasti Kuusamoon ja Pohjois-Karjalaan ministeriö hyväksyi valtaukset. Pää-töksistä on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa prosessi on kesken.
Näiden päätösten jälkeenkin on tehty uusia valtaushakemuksia, niistä suuri osa juuri Pohjois-Karjalaan. Kärjistäen voi todeta, että laajat alueet Pielisjoen ja Pielisen länsipuolella Joensuun seudulta Kolille saakka ovat jonkinlaisen mielen-kiinnon kohteena.
Maassamme toimivat uraanista kiinnostuneet yritykset ovat etsintäyhtiöitä. Niiden tarkoituksena on myydä haltuunsa saamat alueet varsinaisille kaivosyhtiöille. Ne keräävät itselleen pääomia kansainvälissä pörsseissä ja yksityisiltä sijoit-tajilta. Pelimerkkeinä ovat uraanivaraukset ja -valtaukset. Kaivosyhtiöistä kehiin on astunut vasta Ranskan valtion omis-tama Gogema/Areva.
Meillä on yritysystävällinen kaivoslaki vuodelta 1965. Kenen tahansa maalla tai elinympäristöllä keinotteleminen on sallittu ilman asianomistajan lupaa. Sen vuoksi Suomessa on helpompi päästä louhimaan uraania kuin useimmissa muissa maissa.
Tätä lakia on kauppa- ja teollisuusministeriön mielestä noudatettava, vaikka myöhemmin säädetyt muut ympäristölait ja perustuslaki tarjoaisivat mahdollisuuksia kansalaisten etujen puolustamiselle. Poliittisesti vallitsee laaja yksimielisyys kaivoslain uudistamisen tarpeesta. Uudistuksella ei vain tunnu olevan mitään kiirettä.

Uraani on terveysriski

Edes kaivosyhtiöt eivät väitä uraania terveelliseksi. Uraanin terveysriskiä on toistaiseksi arvioitu lähinnä säteilyn perusteella, vaikka uraanin muu myrkyllisyys on työperäisen altistuksen ja eläinkokeiden perusteella tunnettu jo 1940-luvulta. Se vaikuttaa mm. luustoon ja munuaisiin. Uraani liukenee pohjaveteen, kun tehdään porakaivoja, tutkimuspora-uksia tai kaivoksia.
Uraanin hajoamistuote radon aiheuttaa keuhkosyöpää ja sen pitoisuudella on maassamme säädetyt raja-arvot. Kun Suomessa ei ole ollut varsinaista uraanikaivostoimintaa, ei kansanterveydellisiä tutkimuksia ole tehty. Kuitenkin Sak-sassa, Ranskassa ja Kanadassa on tehty pitkäkestoisia seurantatutkimuksia, jossa on todettu kaivosmiehillä merkittävästi kasvanutta syöpäriskiä.

Kansalaisliike nousee

Kansalaiset lähtivät liikkeelle alkuvuodesta 2006. Ensin toimittiin pienellä porukalla. Pidettiin tärkeänä asian esillesaa-mista, paikallisuutta, poliittista laaja-alaisuutta ja lainmukaista toimintaa. Kansalaisliike ei ole muodollisesti järjestäyty-nyt. Toiminnan suunnittelupalavereihin saavat tulla mukaan kaikki halukkaat.
Liike on järjestänyt toistakymmentä julkista tilaisuutta, joihin on osallistunut lähes tuhat ihmistä. Arkistossa on satakun-ta uraanijuttua liikkeen toiminnasta maa- ja valtakunnan lehdistä, Yleisradion uutisia ja televisioiden ajankohtaispätkiä. Keväällä haastatteluretkellä kävi Saksan yleisradio. Uraanitieto-verkkosivuilla vierailtiin ensimmäisen toimintavuoden aikana 8 000 kertaa.
Kansalaistoiminnan esiinmarssi sattui vapun 2006 seutuun. Liike ryhtyi patistelemaan ihmisiä lähettämään mielipitei-tään KTM:öön. Enossa Louhiojan kylän naiset organisoivat oman adressin, johon he keräsivät viikossa melkein 500 nimeä omalta kylältä. Ensimmäisen uraanikaivosten vastaisten kansalaisliikkeiden tapaaminen järjestettiin Kolilla elo-kuun alussa 2006. Mukana oli Itä- ja Länsi-Uudenmaan sekä Kuusamon joukot. Luontokeskus Ukon auditoriossa ko-koontui toistasataa ihmistä. Seuraava tapaaminen oli vuoden 2007 alussa Kuusamossa, ja porukkaa oli vielä enemmän. Yhteyksiä on luotu myös muualle Eurooppaan, Afrikkaan ja Intiaan.
Ylen vaalikoneessa oli maakunnallisena kysymyksenä: »Pitääkö Pohjois-Karjalaan myöntää kaivoslupia, jos yhtiöt löytävät sieltä etsinnöissään taloudellisesti hyödynnettäviä määriä uraania?» Reilut puolet ehdokkaista vastusti taloudel-listikin kannattavien uraanikaivosten avaamista, vajaat kolmasosa suhtautui vähintään epäillen ja 8 ehdokasta piti niitä mahdollisina. Nyt valituista 6:sta kansanedustajasta kaksi hyväksyisi uraanikaivoksen maakuntaan.
Kansalaisliikkeen tavoitteena on kaivoslain uudistaminen ja kestävä, uusiutuva energiatuotanto. Kaivosvaltauksia ei saa tehdä luonnonsuojelu-, maisemansuojelu-, pohjavesi- tai asuma-alueille. Varauksista ja valtauksista on myös tiedotetta-va kunnille ja maaomistajille sekä julkisesti yleisölle. Valtaushakemuksiin on liikkeen mukaan liitettävä yhteiskuntata-loudellinen arviointi toiminnan vaikutuksista muihin elinkeinoihin, kuten matkailuun, maa- ja metsätalouteen sekä ka-lastukseen.
Kansalaisliike vaatii myös kaivoslain uudistaminen siirtämistä oikeusministeriöön, koska kauppa- ja teollisuusministe-riö on laiminlyönyt asian. Valtauslupien myöntäminen olisi puolestaan kansalaisliikkeen mielestä siirrettävä ympäristö-lupaviranomaisille.
Liike korostaa, että uraanin etsintä ei tuo työpaikkoja. Mahdollinen louhinta – rikaste siirretään väkevöitettäväksi muu-alle – voi tuoda jonkun verran tilapäisiä työpaikkoja esimerkiksi rakentamisvaiheessa. Kaivosten elinikä on 10-20 vuot-ta. Muutama kymmenen kaivostyöpaikkaa ei paina mitään toiminnan aiheuttamien ikiaikaisten haittojen rinnalla.

Kulttuuri on vahva ase

Kansalaistoiminta voi olla myös ympäristötaidetta. Vuoden 2006 lopulla paljastettiin Enon Kuusjärvellä kuvanveistäjä Pessi Mannerin pystykallioon hakattu kaksi metriä korkea teos »Luonto vastaa». Se kuvaa rapautuvaa säteilyvaara-merkkiä.
Iso joukko maakunnan kulttuuriväkeä järjesti syksyllä 2006 »matkalaukkumarssin» Joensuun torilta rautatieasemalle. Olimme kuvaannollisesti heittämässä hyvästit uraani-imagon pilaamalle kotimaakunnallemme. Saman joukon aivoissa syntyi ajatus järjestää »Atomi-iltamat», jossa paikalliset muusikot esiintyisivät ilmaiseksi.
Iltamat toteutuivat tammikuussa 2007 ja olivat taiteelliselta tasoltaan ja yleisömäärältään onnistuneet. Paikalle tuli sato-ja kuulijoita. Tannisen Liisa Enon Louhiojalta kysyi: »Miksi ihmeessä uraania edes saa etsiä? Miksi meidän uraanialu-eilla asuvien ihmisten annetaan kitua vuosikymmeniäkin uraanin uhkan alla? Moraalisista syistä meidän pitää toimia ydinvoimankäytön lopettamisen puolesta, jotta muiden maiden uraanialueiden ihmisten elinympäristöt säilyisivät. Bio-energian lisääminen toisi tuhansia työpaikkoja Pohjois-Karjalaan. Miksi puhutaan vain  kotimaisesta uraanista kotimai-siin ydinvoimaloihin, kun kaikki menisi joka tapauksessa maailmanmarkkinoille? »
Päätöksen uraanikaivoksen perustamisesta tekee valtioneuvosto. Kun se päivä koittaa, että joku yhtiö hakee kaivospii-riä, esiintyykö Suomi taas mallioppilaana? Vain kansalaistoiminta voi tämän estää.

Lähteitä ja lisätietoja: http://www.uraanitieto.net

<kuvatekstit>

(kuvaan uraania.jpg)
Huhtikuussa Enon Louhiojalla pidetyssä tilaisuudessa esillä oli uraanin louhinnan vaikutuksista eri puolilla maailmaa kertova näyttely. Se on kevään ja alkukesän aikana esillä Enon, Kontiolahden ja Joensuun kirjastoissa.

(kuvaan uraanipk.jpg, tai uraani1.jpg)
Viime elokuussa pidettiin valtakunnallinen uraanikaivoksia vastustavien kansalaisliikkeiden seminaari. Onnistuneessa tilaisuudessa vaihdettiin tietoja ja kokemuksia ja saatiin uutta puhtia toimintaan eri puolilla maata.

(kuvaan uraani2.jpg tai uraani3.jpg)
Helsinkiläinen kuvanveistäjä Pessi Manner teki viime syksynä Enon Kuusijärvellä kallioon »Luonto vastaa» teoksen. Kallioon ikuistettu kuva koristaa myös Pohjois-Karjalan kansalaisliikkeen t-paitaa.




Punos 2_2004
Punos 2_2004

Punos 2_2004

Punos 2_2004



Tietosuoja 1/2002

Kansalaisena tiedon verkossa - nykyisyyden haasteita

Tänä päivänä kaikki tieto on sähköistä. Kansalainen on joka hetki tekemisissä tietoisesti, ymmärtämättään tai tietämättään erilaisten sähköisten järjestelmien kanssa, joiden rekistereihin tallentuu tietoa hänestä ja hänen toiminnastaan.

1. Kansalaisena tiedon verkossa

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi vuodelta 1995 yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta lähtee ihmisen, ei byrokratian eikä talouden suojaamisesta ja sen eräänä pääsääntönä on yksilön suostumus henkilötietojensa käsittelyyn. Vuonna 1999 voimaan tulleen henkilötietolain myötä Suomen lainsäädäntö on pyritty saattamaan direktiivin edellyttämälle tasolle. Kansalaisen tietämys oikeuksistaan yksityisyyteen on kuitenkin vielä vähäinen. Samoin on tiedon puutetta yrityksissä, julkisessa hallinnossa ja myös kansalaisten keskuudessa lain asettamista velvoitteista.

Ihmisen ja tiedon suhteita, prosesseja voidaan tarkastella muun muassa sen suhteen miten aktiivisesti hän osallistuu tiedon luovutukseen ja miten tietoinen hän on toimintansa seurauksena syntyvistä rekistereistä .

1. Virallisia rekistereitä on kerätty julkisen hallinnon tarpeisiin koko ihmiskunnan kirjoitetun historian ajan. Rekisterit ovat lakisääteisiä ja tietojen luovuttaminen on pakollista. Antaessaan vero- tai muuttoilmoitusta, rekisteröidessään autoaan, tehdessään työsopimuksen, ilmoittautuessaan työttömäksi tai antaessaan lapselleen nimen ihminen ei juurikaan voi vaikuttaa annettaviin tietoihin. Tietojen luovuttamatta jättämisestä koituu useimmiten vielä jotain sanktioita.

Kun tieto on rekisterissä, se säilyy siellä säädetyn ajan. Jos tieto kirjattu väärin, ihminen ei huomaa sitä ennen kuin joku sen pohjalta tehtävä hallinnollinen ratkaisu tuo ongelman esille.

2. Tietoa keräytyy muiden ihmisten käyttöön.  Ihmisen toiminta jättää jälkiä ympäristöön – milloin jalanjälkiä lumeen, nykyään aina sähköisesti asioidessaan johonkin tietokantaan tulee merkintä. Tätä tulemme harvoin jokapäiväisessä elämässä ajatelleeksi. Rahan nosto automaatista, matkapuhelimen laittaminen päälle, sähköpostin lähettäminen, automaattinen kameravalvonta tai matkustaminen maasta toiseen jättää elektronisia jalanjälkiä.

Tämä massoittuva ja kasautuvat tieto tarjoaa mahdollisuuksia ihmisten ja ihmisryhmien käyttäytymisen profilointiin kaupallisiin ja kontrollipoliittisiin tarkoituksiin. Tietoa kertyy tosin niin paljon ja kiihtyvällä vauhdilla, etteivät edes USA:n tiedustelupalvelut voineet havaita ennakolta merkkejä New Yorkin syyskuun 11. päivän terroristi-iskusta.

3. Markkinat – kaupalliset järjestelmät edellyttävät usein, että ihminen luovuttaa tietoja itsestään, jotta saisi tuotteen, sen käyttöoikeuden tai jotain etuja. Kaupallisten etu- ja alennuskorttien käyttäminen, postimyynnistä tilaaminen, ilmaisen sähköpostiosoitteen avaaminen tai tietokoneohjelman rekisteröiminen perustuvat molemminpuoliseen sopimukseen.

Tälläisessä tietojen luovutuksessa olemme useimmiten tietoisia sopimuskumppanin mahdollisuuksista käyttää luovuttamiemme tietoja. Voimme myös helpommin kieltää tietojen käyttämisen esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin tai voimme jopa joissain tapauksissa antaa vääriä tietoja.

4. Sosiaalisessa yhteisössä ihmisellä on usein taipumus tai tarve jakaa tietoa ja mielipiteitä. Tietoverkot antavat helpon ja halvan mahdollisuuden julkaista mitä tahansa kenen tahansa luettavaksi, katseltavaksi tai kuunneltavaksi. Tällöin ihminen itse tai edustamansa sosiaalinen yhteisö on aktiivinen. Hän hyväksyy, ymmärtää ja pitää tarpeellisena, että esimerkiksi internetin hakukoneet löytävä hänet ja edustamansa ajatukset.

Tämä ihmisen mahdollisuus on tuonut esille yhteiskunnan taipumuksen säännellä, kontrolloida yksilön toimintaa. Tekijänoikeuslainsäädännöllä pyritään suojelemaan yksilöiden ja yritysten kaupallisia oikeuksia. Kulloisenkin yhteiskunnan valtarakenteita vastustavia mielipiteitä tai moraalisia normeja loukkaavia julkaisuja voidaan jossain määrin helposti rajoittaa.

5. Tietokantoja päivitetään ja tuotetaan reaaliaikaisesti tietoverkoissa. Olemme pääsemässä valistusajan ensyklopedistien tavoin tilanteeseen, jossa kaikki olemassa oleva tieto on saavutettavissa. Tiedosta on myös tullut ihmisen päivittäisten elämän toimintojen edellytys ja yhteiskunnan tasolla merkittävin tuotannon tekijä. Tiesääpalvelu, lakitietokannat, hintavertailut, kartta- ja paikannuspalvelut, elektroniset kirjat ja lehdet sekä vaikkapa kirjastossa juuri nyt olevat kirjat löytyvät muutaman hiiren klikkauksen takaa.

Asioidessaan tiedon järjestelmien kanssa ihminen jättää elektronisia jälkiä ja sitten toimiessaan saamiensa tietojen pohjalta vaikuttaa ympäristössänsä.

Tälläisen tiedon järjestelmän rakentaminen maksaa. Lisäksi julkisella rahoituksella tuotetun ilmaisen tiedon, kaupallistetun julkisen tiedon ja kaupallisen tiedon rajat hämärtyvät ja tiedon oikeellisuuden vastuukysymykset jättäytyvät monesti markkinavoimien armoille.

6. Tiedon järjestelmät ovat muuttumassa – virallisten rekistereiden kanssa asioinnista tulee sähköistä. Henkilön sähköinen tunnistaminen takaa järjestelmän ja yksilön tietosuojaa. Maassamme kaksi vuotta sitten käyttöön otettu HST-kortti voisi olla kaikkea asiointia varmentava väline ja maamme voisi olla edelläkävijä kansalaiselle helpon, ainakin kaikki julkiset palvelut kattavan yhden kortin varmennepolitiikan toteuttajana.

2. Nykyisyyden haasteita

Elämä tietoyhteiskunnassa edellyttää ihmiseltä tietoista osallisuutta itsensä ja tietojärjestelmien välisessä suhteessa. Yksityisen ja julkisen raja etsii paikkaansa. Eurooppalainen feodaaliyhteiskunnan traditiota kantava julkisen vallan kontrollin ensisijaisuus on ehkä muuttumassa uudisraivaajaperinnettä korostavaan amerikkalaiseen suuntaan. Toisaalta teollisen länsimaisen maailman ulkopuolella versova kapina on kääntämässä pyörää vastakkaiseen suuntaa.

Nykyinen henkilötietolainsäädäntö selkeyttää yksilön ja rekisterinpitäjän oikeuksia ja velvollisuuksia. Yksilön kannalta on tärkeää, että hänestä rekistereissä oleva tieto on oikeaa ja sitä ei käytetä väärin. Omien tietojen tarkistaminen on mahdollista, mutta sen selvittäminen missä rekistereissä minusta on tietoa, vaatii melkoista tutkivaa journalismia, teknistä tietämystä ja yhteiskuntapoliittista ymmärrystä. Tilannetta selkeyttäisi rekisterinpitäjälle asettuva automaattinen kielto luovuttaa tietoja ilman rekisteröidyn suostumusta muuhun käyttöön kuin ne on kerätty, kun tällä hetkellä ihmisen on erikseen se kiellettävä.

Kun direktiivin mukainen lainsäädäntö kaikissa EU-maissa on astunut voimaan, voi kansalainen olla melko turvallisin mielin. Lainsäädäntö estää myös tietojen luovuttamisen sellaisiin maihin, jotka eivät kunnioita eurooppalaista käytäntöä. Kylläkään se ei estä täydellisesti ”tietoparatiisien” syntyä – tietoverkothan ovat globaaleja. Melkoisella varmuudella syntyy myös ”banaanisodan” tyyppistä kädenvääntöä USA:n ja EU:n välillä, koska tieto on kauppatavaraa.

Digitaalinen identiteetti

Ihmisen jättämistä jäljistä tiedon järjestelmiin on muodostunut hänen toimintatapojaan, jopa persoonallisuuttaan heijastava digitaalinen ihminen. Toisaalta ihminen voi luoda verkossa millaisen persoonallisuuden tahansa ja esiintyä toisena. Tiedon välittämisen kanavana tietoverkot perustuvat kirjalliseen, parhaimmillaan visuaaliseen ilmaisuun, ja palautejärjestelmä on kapeampi kuin totutussa henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa.

Tietosuojan kannalta tärkeintä on, että ihmisen digitaalinen identiteetti on mahdollisimman oikea. Siellä tiellä, joka mahdollistaa kansalaisen oikeuden ja mahdollisuuden tarkistaa mitä tietoja hänestä eri rekistereissä on, ollaan vasta alussa.

Sähköinen tunnistaminen

Mielestäni henkilön sähköisen tunnistamisen käyttöönotto on yksilön oikeuksien turvaamisen kannalta välttämätöntä. Tämä edellyttää tiedon järjestelmiltä ja tietoverkoilta erittäin korkeata turvatasoa ja käytettävyyttä.

Nykyinen kehitys ei vaikuta lupaavalta. Väestörekisterikeskuksen kahdessa vuodessa näkyvällä mainonnalla 14 000 ihmiselle levinnyt HST-kortti on saamassa rinnalleen KELA:n kortin ja erilaisia kuntakortteja. EU:ssa varmenteet on määritelty kauppatavaraksi, joka monimutkaistaa pelikenttää standardoidun julkisen ja kaupallisen sähköisen asioinnin osalta.

Tässä korttipelissä pankit ovat vetäneet jokerin hihasta. Koskapa kaikki joutuvat asioimaan niiden kanssa, on pankkikortin siruun liitettävä varmenne helposti käyttöönotettavissa ilman sen kummempaa markkinointia. Tarvitaan vain palveluja, joita varmennetusti voisi käyttää. Ei juurikaan kiinnosta maksaa 30 € siitä ilosta, että saan katsoa kuinka monta Tormulaista on olemassa, koska tunnen heidät kaikki.

Maailmalaajuisena Microsoft on tuonut Windows XP:n mukana Passport-järjestelmän, jolla se pyrkii luomaan maailmanlaajuisen varmentamansa internetin käyttäjien salasanojen, luottokortin numeroiden ja asiointihistorian tietokannan. Tälläinen tietokanta olisi kauppatavarana erittäin arvokas.

Tietosuoja ja tietoturva

Tiedon järjestelmät ovat helposti haavoittuvia. Nyky-yhteiskuntamme on täysin riippuvainen sähköstä. Pienikin häiriö infrastruktuurissa voi aiheuttaa domino-ilmiön ja pudottaa palvelimia verkosta ja isompi kriisi nollaa koko yhteiskunnan.

Virukset, olivatpa ne sitten järjestelmällisen terrorismin aseita tai yksittäisten harrastelijoitten ambitioiden toteumia, löytävät kaikista turvatoimista huolimatta reikiä järjestelmien suojauksissa.

Miten tässä tilanteessa voidaan tietojärjestelmien turvallisuus varmistaa kunnolla, kun  jokaista yksittäistä ihmistä ei saa pakotettua päivittämään virustorjuntaohjelmiaan säännöllisesti, eikä houkuteltua edes ostamaan koko ohjelmaa. Yksittäinen ihminen on kuitenkin tietämättömyydessään ilman mitään pahaa aikomusta tietoverkkojen suurin turva-aukko. Keskeisessä asemassa ovat tässä internet-palveluja tarjoavat operaattorit, joiden on mahdollista toteuttaa torjunta jo sähköpostipalvelimissaan osana palveluaan.

Mielestäni virusten poistaminen sähköpostiviesteistä ja verkkosivuilta jo palvelimien tasolla ei uhkaa kansalaisen tietosuojaa vaan pikemminkin lisää sitä. On aika turha haaveilla varmennetusta sähköisestä asioinnista, jos välineisiin ja koko tiedon järjestelmään ei voi luottaa

Tasa-arvoinen tietoyhteiskunta

Kansalaisen kannalta asioinnin päätelaitteiden käyttäminen on oltava vaivatonta ja mahdollisimman halpaa. Emme tällä hetkellä vielä tiedä asioimmeko tulevaisuudessa tietokoneella, televisiolla, matkapuhelimella, mikroaaltouunilla tai näiden yhdistelmillä. Käyttöliittymän ja teknisen alustan on oltava kaikkien hallittavissa. Ainakin tällä hetkellä HST-lukulaitteen asennus ja kortin käyttöönotto vaatii korkeampaa mikrotukihenkilökoulutusta.

Riittävien tietoliikenneyhteyksien varmistaminen koko maassa on myös välttämätöntä. Kaikkia ihmisiä ei voi myöskään pakottaa hankkimaan kotiin asiointiin tarvittavia laitteita eikä linjayhteyksiä - ilmaisia asiointi- ja opastuspisteitä on oltava kansalaisten lähiympäristössä heidän muiden asiointipaikkojensa yhteydessä. On myös varmistettava, että välttämättömät kaupalliset  ja viranomaispalvelut ovat saatavissa myös perinteisillä tavoilla asuinpaikasta riippumatta.

Tekniikan ylivalta ja markkinatalous

Nykyinen yhteiskunnallinen, tekninen ja taloudellinen ajattelu perustuu jatkuvaan tavaramarkkinoiden kasvuun. Se tarkoittaa, ettei ole tärkeintä tehdä hyviä ja kestäviä tuotteita, vaan tärkeintä on saada mahdollisimman hyvin tuotteita markkinoitua. Tietoyhteiskunnan kommunikaatiovälineiden – tietokoneiden ja ohjelmistojen elinkaari on erityisen lyhyt.

Yrityksissä ja julkishallinnossa tuotannosta poistetaan laitteet muutaman vuoden välein. Nämä voisivat hyvin jatkaa elämäänsä kansalaisten ja kansalaistoiminnan käytössä vielä vuosia. Tietosuojaongelmien välttämiseksi on kuitenkin yksinkertaisinta laittaa ne materiaalikierrätykseen.

Ilmeisesti tämä vuonna tuleva EU:n SER-direktiivi ja sen kansallinen vielä tiukempi soveltaminen korostaa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden uudelleen kierrätystä laitteina. Maassamme on kehittyvä maan kattava vapaaehtoisjärjestöjen marginalisoituvia ihmisiä työllistävä kierrätyskeskusten verkosto, joka eräs perusajatus on laitteiden kunnostus ja niiden elinkaaren jatkaminen. Tietosuojaongelmat voidaan ratkaista luotettavasti suomalaisen yrityksen ohjelmistojen avulla.

Oikeus tietoon ja tiedon tuottamiseen

Eräänä kivijalkana nykyisellä tietoyhteiskunnalla on alkuperäisen internetin ihanne tiedon jakamisen ja käyttämisen vapaudesta sosiaalisessa tasa-arvoisessa maailmanlaajuisessa yhteisössä. Yksittäinen ihminen ei ole vain ulkopuoliseen pakkoon tai valinnanmahdollisuuteen reagoiva olento, vaan toimija, luova potentiaali, yhteisöjä muodostava ainutkertainen persoonallisuus. Oikeus tietoon ja tiedon tuottamiseen tulee olla myös tietosuojalainsäädännön kehittämisen lähtökohtana.

Lähteitä ja muuta asiaan liittyvää: http://kansalaistalo.jns.fi/tietoyhteiskunta

Artikkeli perustuu Tietosuojavaltuutetun toimiston TIETOSUOJA NYT JA HUOMENNA kuulemis- ja keskustelutilaisuudessa 25.10.2001 pidettyyn puheenvuoroon.



Kuka vastaa internetin tietoturvasta ?

Tänä vuonna liikkeellä olevat sähköpostivirukset ovat hyvin osoittaneet, missä tietoyhteiskunnan turva-aukot ovat. Yritykset ja julkisyhteisöt ovat satsanneet paljon resursseja järjestelmien tietoturvan hallintaan, mutta tavallisella kansalaisella, järjestöllä ja pienyrityksellä on harvoin tietotaitoa, motivaatiota tai rahaa ajantasaiseen virustorjuntaan.

Viimeisen kolmen viikon aikana olen saanut 24 BadTrans.B-viruksen lähettämää viestiä yksittäisiltä kansalaisilta tai järjestöiltä. Minun onneni on ollut, että postini kulkee Joensuun yliopiston virustorjuntapalvelimen kautta, ja että päivitän virustietokantani riittävän usein, enkä myöskään käytä Microsoftin internet-ohjelmistoja. Olo on melko turvallinen.

Olen myös lähettänyt Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen kannan vastaisesti kaikille viruksen lähettäneille ohjeen päivittää torjuntaohjelmistonsa ja sen lisäksi linkin kotimaisen ohjelmistovalmistajan sivulle, jossa kerrotaan suomeksi mitä pitää tehdä.

Olen havainnut, että normaalijärjellä varustetun kansalaisen on lähes mahdotonta asentaa kotimaistakaan virustorjuntaohjelmistoa sellaisena kuin sitä kaupasta saa ostaa. Vielä mahdottomampaa on sähköpostiohjelman tai selaimen korjauspäivitysten etsiminen englanninkielisiltä sivuilta ja näköjään täysin mahdotonta viruksien poistaminen. Kotimaisen ohjelmistovalmistajan sivulta löytyvä ohjeen mukaan ei vielä tietokoneen A-ajokortin suorittanutkaan hommaa pysty tekemään.

On tullut mieleen, että eikö tämä voisi olla jotenkin yksinkertaisempaa. Jos kansalaiset ovat vastuussa omasta, ja omalta osaltaan koko tietojärjestelmän virustorjunnasta, asian pitäisi hoitua yhtä nappia painamalla.

Minua on askarruttanut myös kuluttajansuoja. Ihminen on ostanut laitteen, monesti ihan työkalun. Se voi lakata toimimasta milloin tahansa hänestä riippumattomasta syystä, koska käyttöjärjestelmän valmistajalta on jäänyt ohjelmistoon virheitä. Virheiden ansiosta hänen maksullisen tietoliikenneoperaattorinsa verkon kautta voi tulla virus, joka tuhoaa hänelle tärkeitä tietoja. Koko operaatio aiheuttaa syyllisyydentuntoiselle kansalaiselle tuntikausien, päivien tuhertamista laitteensa kimpussa.

Jos vaikkapa pesukone satunnaisen sähkökatkon johdosta ohjelmoisi itsensä joka kerta uudelleen ja repisi pyykin riekaleiksi ja vian korjatakseen ihmisen pitäisi ostaa toisen valmistajan tekemä lisälaite tämän estämiseksi ja kolvin kanssa juottaa se paikalleen, niin syntyisipä aikamoinen älämälämöö.

Sähköinen asiointi ja kaupankäynti lisääntyy. Taajaan asutuilla seuduilla myös kiinteät nopeat verkkoyhteydet yleistyvät. Elektronisen tiedon määrä kasvaa, eikä monesti tietoa edes enää muuten saa helposti. Käyttäjien ja käytön määrä kasvaa. Kaiken kaikkiaan internet on tullut osaksi arkea.

Miten tässä tilanteessa voidaan tietojärjestelmien turvallisuus varmistaa kunnolla, kun virustorjuntaa ei saa kansalaisen kontolle. Yksittäinen ihminen on kuitenkin tietämättömyydessään ilman mitään pahaa aikomusta tietoverkkojen suurin turva-aukko.

Mielestäni virusten kulunvalvonta pitää hoitaa kollektiivisesti. Ne on pysäytettävä jo Suomen, mieluummin EU:n rajoille, jos maailma on alkuvaiheessa liian suuri pala. Keskeisessä asemassa ovat tässä internet-palveluja tarjoavat operaattorit, joiden on mahdollista toteuttaa torjunta jo sähköpostipalvelimissaan osana palveluaan. Hoituuko tämä vapaan kilpailun kautta, vai tarvitaanko siihen direktiivi on ajankohtainen kysymys. Työasemakohtaista torjuntaa tarvitaan vielä lisänä, koska viruksia liikkuu myös eri tallennusmedioissa.

Mielestäni virusten poistaminen sähköpostiviesteistä ja verkkosivuilta jo palvelimien tasolla ei uhkaa kansalaisen tietosuojaa vaan pikemminkin lisää sitä. Seulovathan eri tiedustelupalvelut meiltä lupaa kysymättä sähköpostiliikennettä muunkinlaisen terrorismin torjumiseksi. On aika turha haaveilla varmennetusta sähköisestä asioinnista, jos välineisiin ja koko tiedon järjestelmään ei voi luottaa.

Tuomo Tormulainen,
kehittämispäällikkö, SER-kierrätys, Kotikartanoyhdistys ry



HS 12.10.2000
Syrjäseudut pudotetaan tietoyhteiskunnasta

Sonera ryhtyy kokeilemaan kiinteiden puhelinlinjojen korvaamista gsm-yhteyksillä Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa yhtiöllä on 98% markkinaosuus (HS 27.9.00). Kokeilussa tulee olemaan mukana satakunta asiakasta. Alkuvaiheessa, noin vuoden päästä muutos voisi koskea n. 30 000 liittymää, jotka ovat yli 5 km oman linjan päässä. Ajatus on kannatettava, kun muistelemme viime kesän ukkosten aiheuttamia puhelinmotteja. Puhelinpalvelut tulisivat olemaan varmempia, kuuluvuudeltaan parempia, ennen kaikkea operaattorin kannalta halvempia ja asiakas maksaisi saman kuin ennen.

Metsässä kulkevat lankaverkkojen ylläpitokustannukset ovat korkeat. Pitää kiivetä pylvääseen, vetää kaapelia, tehdä ihan oikeasti käsillä työtä, ajaa satoja kilometrejä päivässä. Tietoliikenneoperaattorit ovat uuden tekniikan käyttöönoton myötä vähentäneet linja-asentajien määrän minimiin. Digitaalisia puhelinkeskuksia ja langattomia verkkoja voi etäoperoida ja tarvittaessa käydä vaihtamassa vioittuneen osan keskuksessa tai tukiasemassa. Langattomissa verkoissa asiakkaan laitteisiin ei ukkonen pääsisi enää kuin sähköverkon kautta, ja sehän on asiakaan ja sähköyhtiön välinen ongelma.

Puhelinyhteyksiin on siis haja-asutusalueilla luvassa lähivuosina lisää luotettavuutta.. Vakavaa huolestumista aiheuttaa se, että gsm-verkkoihin siirtyminen hidastaisi tietoliikenneyhteyksiä syrjäseudulla. Kaavailtu ratkaisu pudottaisi internet-modeemiyhteyden nopeuden noin viidesosaan nykyisestä ja poistaisi ISDN-vaihtoehdon kokonaan. Tulevaisuudessa ei myöskään uudet nopeat matkapuhelinverkot ratkaise ongelmaa, koska ne rakennetaan vain taajaan asutuille alueille.

Kun lähes koko maan puhelinverkko on tätä nykyä digitalisoitu, voidaan noin 56 kb modeemilinjaa pitää minisiirtonopeutena sähköisessä asioinnissa ja etätyössä koko maassa välttävänä. Riittävän tietoliikennenopeuden, 64-128 kb tarjoava isdn-yhteys on myös käytettävissä, jos sattuu asumaan alle 10 km päässä digitaalisesta puhelinkeskuksesta. Tällä hetkellä rakenteilla olevat max 5 Mb  dsl-yhdeydet edellyttävät asumista alle 5 km päässä tukiasemasta.

Langattomasta tietoliikenneverkosta on viimeisen vuoden aikana kohuttu paljon. Sillä voidaan ohittaa kiinteän verkon investoinnit tai vuokrat. Uusi operaattori voi muutamalla tukiasemalla lähteä helposti valtaamaan verkkoa hallinnoivan puhelinyhtiön reviiriä. Toteutumassa oleva verkkovierailulainsäädäntö - oikeus vuokrata toisen operaattorin lankaverkkoa - on toinen vaihtoehto tälle kilpailulle.

Olin tekemässä Joensuussa viime kesänä langatonta kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien herättämistä tavoittelevaa Nettitoria 2,4 GHz:n taajuudella (http://kansalaistalo.jns.fi/tori), tekniikka toimi aukottomasti. Paikallisen puhelinyhtiön kanssa ei vielä kukaan muu toiminut samalla jakamattomalla kaistalla. Näen langattomien verkkojen tulevaisuuden haja-asustusalueilla. Kuitenkin niitä on kokeiltu vain kaupungeissa ja aloitettu etsimään maksuvalmista asiakaskuntaa.

Soneralla olisi vielä aikaa etsiä myös riittäviä tietoliikenneratkaisuja syrjäseuduilla. Suomen valtiolla on vielä sananvaltaa tehtävissä linjaratkaisuissa, mutta näyttää siltä, että pian 800 000 Soneran asiakasta on myynnissä vähiten pyytäjälle.

Kaupungeissa on riittävästi hyvää kuparijohtoa talosta toiseen maan alla. Tietohan liikkuu puhelinjohdossa, kaapeli-TV:n johdossa, sähköjohdossa ja vaikka vesijohtoputkessa, jos vaan pannan kulkemaan.. Todellista vaihtoehtoa kiinteille yhteyksille langattomat verkot eivät vielä pysty tarjoamaan. Näyttää vielä siltä, että teknisesti hyvin toimivat yhteydet edellyttävät luotettavassa ja suojatussa tiedonsiirrossa jonkinlaista kaapeliyhteyttä.

Mielestäni tietoliikenneoperaattoreiden toimilupaan sisältyvä velvoite tavallisen puhelinliittymän tarjoamiseen on vanhentunut. Velvoitetasoa on nostettava. Jokaisella kansalaisella on oltava oikeus asioida tietoverkoissa, hoitaa joustavasti kirjeenvaihtoa sähköpostilla ja tuottaa tietoa, mielipiteitä ja visioitansa. Toimilupiin pitäisi sisältyä velvoite myös asiakkaan järjestää asiakkaan tietoliikenne minimitasolla, jonka liikenneministeriö hyväksyisi.

Suomen valtion linja on ollut viime aikoina ettei linjaa tarvita, markkinat tulevat homman hoitamaan. Olen samaa mieltä, kun puhutaan tekniikasta. Useimmiten parempi tekniikka yleensä voittaa. Suomi on ollut aikamoinen uuden tekniikan laboratorio. Itä- ja Pohjois-Suomessa uuden tekniikan voittokulku ei näy. Meitä ehkä ei tarvita


Tietosuoja 2/2000

Kansalaisena tietoyhteiskunnassa
- tietoturvallisuus vaatii osaamista ja osallisuutta

Nettitori 2000
Sähköisestä henkilökortista tulee muodostumaan tulevaisuuden verkkoasioinnin varmenne. Kuvassa atk-suunnittelija Tuomo Tormulainen valmistautuu liittämään hst-korttiaan Osuuspankin Kultaraha-palveluun Joensuun Nettitorilla.

Tietoyhteiskunta ja verkkoasiointi on tällä hetkellä osa ihmisen arkea. Joka kerta, kun ihminen toimii tietoisesti tai tietämättään sähköisesti, jää siitä jälki jonnekin. Sähköinen asiointi ja tietojärjestelmät tekevät elämästämme helpompaa ja joustavampaa. Kansalaisen turvallisuuden kannalta keskeistä on, että kaikilla on oikeus tietoon ja tiedon välitykseen, että kansalaista koskevat tiedot järjestelmissä ovat oikeita ja vain asianmukaisten tahojen käytössä. On myös välttämätöntä turvata järjestelmien häiriötön toiminta.
 
Oikeus tietoon ja tiedon välitykseen

Keskeisin turvallisuustekijä on tiedon järjestelmien ja käyttömahdollisuuksien avoimuus. Jokaisella kansalaisella tulee olla mahdollisuus oppia käyttämään tietoyhteiskunnan työkaluja. Toisaalta yhteiskunnan on oltava edelleen niin avoin, että kaikki palvelut on saatavissa myös ilman ainutta hiiren klikkausta. Vain tasa-arvoinen osallisuus voi luoda ymmärrystä tästä maailmasta, sillä tietokoneiden avullahan me voimme käsitellä tietoa, kasvottomat järjestelmät eivät käsittele tietoa meistä.

Valtion hallinnon sähköistä asiointia kehittänyt VETURI-projekti julkaisi keväällä vaihteessa tutkimuksen, jonka mukaan paikallishallinnon viranomaiset pelkäävät verkkoasioinnin lisäävän epätasa-arvoa. Näin varmasti käy, jos perinteiset palvelutiskit poistetaan, eikä kansalaisille järjestetä verkkoasiointipisteitä, tukipalveluja ja koulutusta. JUNA-hanke ja sitä edeltänyt VETURI ovat edistämässä viranomaisyhteistyötä ja todellisten sähköisten palvelujen toteutumista lähivuosina. Tällä hetkellä lähes neljäsataa hallinnollista lomaketta löytyy verkosta. Sähköisesti varmennettu lomakkeiden lähettäminen verkossa siirtyy kuitenkin jonkun vuoden päähän, koska valtion tietohallinnolla menee kaikki kehittämisresurssit euron käyttöönotossa.

Tietoverkkojen tekninen ja sisällöllinen kehittyminen on maassamme tietoisesti jätetty markkinavoimien kilpailun varaan. Tämä tuo uudet innovaatiot erittäin nopeasti kuluttajien saataville. Esimerkiksi langattomien laajakaistaverkkojen käyttöönotossa Suomi edustaa maailman kärkeä. Keskenään kilpailevien verkkojen ja tiedonsiirtotapojen kehittäminen, tietoyhteiskunnan teknisenä laboratoriona toimiminen, on kuitenkin tähän asti pitänyt kuluttajien käyttökustannukset edelleen korkeina.

Nykyinen tilanne suosii hyvin toimeentulevia kansalaisia. Kaupalliset operaattorit tavoittelevat myös mahdollisimman hyvää tulosta, jolloin teknisesti edistyneitä ratkaisuja tuotetaan vain taajaan asutuille alueilla. En ole vielä löytänyt yhtään operaattoria, joka olisi kiinnostunut järjestämään minulle xdsl-yhteyttä kotiini Jakokosken Kontiovaaraan.

Tietoverkot ovat käytännössä poistaneet omien mielipiteiden ja tuotosten julkaisukynnyksen. Alle tuhannella markalla vuodessa ja jopa aivan ilmaiseksi yksityinen kansalainen pystyy ylläpitämään muutaman keskikokoisen kirjan kokoista tietosisältöä julkisuudessa. Teknisesti se on yhtä helppoa kuin tekstinkäsittely.

Internet koettelee väkisin tekijänoikeuksien rajoja. Kaikki verkossa julkaistava aineisto on mahdollista helposti ottaa jatkokäsittelyyn ja tehdä sille ihan mitä vaan. Tekijänoikeuksiin on tässä alun perin yliopistojen käyttöön otetussa verkossa suhtauduttu kollegiaalisen vapaamielisesti. Pelin henki voisi mielestäni jatkua aika samanlaisena. Julkaisemisesta ilmoittaminen tiedon tuottajalle ja asianmukaiset lähdeviitteet voisivat riittää useimmissa tapauksissa. Perinteisen median tarpeista lähtevä lainsäädäntö muodostaa tarvittaessa kuitenkin riitatapauksessa rajat, joissa voi tapella.

Julkisen ja yksityisen, siis kaupallisen tiedon rajat hämärtyvät. Julkisin varoin vuosikymmenien aikana tuotettu tieto muodostuu ajan hengen mukaisesti tuotteiksi, joita liikelaitostuvat julkisen hallinnon yksiköt myyvät. Ja koko ajan hallintoprosessissa muodostuu lisää kauppatavaraa. Julkisten viranomaisten ja niiden asemassa olevien yksiköiden sekä valtion ja EU:n tuella toimivien projektien ja yritysten tuottama tieto tulisi olla mahdollisimman laajasti yksityisten kansalaisten käytössä ilmaiseksi. Esimerkiksi hyvän marjapaikan merkitseminen peruskartalle ja sen julkaiseminen internetissä pitäisi nähdä sosiaalisena toimintana, eikä rahastusmahdollisuutena.

Aidosti kaupallisesti tuotettu tieto, tavaroiden verkkokauppa ja viihdepalvelut kilpailevat sitten markkinoilla kuluttajien suosiosta. Internet-verkon tietoturvan kehittymättömyys sekä rahansiirtojärjestelmien kansalliset ja kansainväliset yhteensopimattomuudet ovat tähän asti ollut ehkä suurin este verkon kaupalliselle käytölle.

Tietojärjestelmät kehittyvät sellaisella vauhdilla, ettei edes alan ammattilainen voi pysyä kuin jollain sektoreilla mukana. Koneiden laskentateho ja ohjelmistojen ominaisuudet alkavat olla sitä luokkaa, että tavallinen kansalainen pystyy hyödyntämään niistä vain muutamaa prosenttia. Markkinatalouden ehdoilla toimiva tietojärjestelmien, tekniikan ja ohjelmistojen välinen kilpajuoksu palvelee enää itseään ja työllistää mikrotukea, jota normaali ihmisille edustaa korkeintaan naapurin serkkupoika tai vastaava.

Oikeus oikeaan tietoon

Kun tällä hetkellä jokainen asiointitapahtuma rekisteröityy johonkin tietokantaan useimmiten vielä henkilötiedoilla varustettuna. Esimerkiksi asiakaskortin vilauttaminen kaupan kassalla, luottokortti huoltoasemalla, kännykkällä soittopaikka, myöhästynyt puhelinlasku, internet-sivun avaaminen, sähköposti, työvoimatoimistossa käynti, armeijan ampumamerkki, kirjan lainaus ja jopa torin halki kävely tallentuvat pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa jonnekin. Useiden rekisterien yhdistäminen on teknisesti helppoa. Olemme lähes tilanteessa, että sopivassa asemassa oleva työnantaja ei tarvitse työpaikkahakemukseksi kuin henkilötunnuksen.

Osa rekistereistä muodostuu väistämättä asioitaessa, osan tiedoista syöttää palveleva toimihenkilö, usein itse ilmoitamme tiedot jollain lomakkeella, jonka joku sitten syöttää tietokantaan. Osassa tapahtumista voimme rajoittaa tietojen käyttöä, mutta rajoitusten toteutuminen jää kyllä uskon varaan. Oikeus itseään koskevan tiedon tarkistukseen ja väärän tiedon korjaamiseen on olemassa lakisääteisesti. Käytännössä mistään ei kuitenkaan ole helposti saatavissa tietoa siitä, missä rekisterissä minusta on tietoa ja miten minä sen voin tarkistaa. Työvoimahallinnon tietojärjestelmän käyttöliittymässä ei keväällä ollut edes mahdollisuutta otteen tulostamiseen. Samantyyppisiin tilanteisiin törmää, jos haluaa tarkistaa omat tietonsa käyttämänsä kaupan asiakasrekisteristä.

Julkishallinnon rekisterit ja niiden yhteiskäyttö helpottavat asiointia. Ei tarvitse juosta luukulta toiselle hakemassa eri todistuksia, vaan tarpeelliset asiakirjat ovat asiakaspalvelussa toimivan virkailijan käytössä.

Vielä ei kuitenkaan ole päästy siihen, että esimerkiksi suomalainen tulonsiirtolainsäädäntö - verotus, sosiaalituet, noin 40 000 matemaattista kaavaa, olisi integroitu yhteen virastoon, jolloin kaikki myös toisiinsa vaikuttavat tulonsiirtopäätökset voitaisiin tehdä kerralla. Kylläkin tätä mahdollisuutta käytettään metsästettäessä mahdollisia sosiaalitukien väärinkäytöksiä.

Valmisteltaessa lakia sosiaaliasiakkaan oikeuksista on myöskin pääongelmaksi nähty miten paljon sosiaaliviranomainen voisi saada tietoa asiakkaan elämäntilanteesta. Varsinainen pääasia, miten ihminen voisi saada tietoa omasta asemastaan tulonsiirtojen viidakossa on keskustelussa unohtunut kokonaan. Joensuun Kansalaistalolla on kyllä pari vuotta ollut käytössä olevat tulot laskeva KOTO-malli, jonka avulla ihminen pystyy ymmärtämään omakohtaisesti tulonsiirtolainsäädännön mekanismeja.

Oikeus yksityisyyteen

Viime joulukuun alussa julkistettu henkilön sähköisen asioinnin mahdollistava henkilökortti tulee olemaan keskeisessä asemassa tietojärjestelmien kanssa asioitaessa. Kortilla olevalle mikrosirulle voidaan tallentaa ihmisen tunnistetiedot kaikkia tietojärjestelmiä varten ja se toimii elektronisena sormenjälkenä, varmenteena esimerkiksi sähköpostin salaamisessa ja allekirjoittamisessa. Periaatteessa yksi kortti voisi korvata koko sen nipun, jota joudumme lompakossamme säilyttämään. Tekninen valmius sirukorttiin on ollut jo toistakymmentä vuotta ja ainakin eurooppalainen standardi on jo vakiintunut.

Palveluita, jota sähköisesti voisi kortilla allekirjoittaa, ei juuri ole tarjolla. Toistaiseksi myöskin tietämys hst-kortin edellyttämästä teknisestä ja ohjelmallisesta alustasta on ollut kiven takana. Kun joulukuussa yritin hankkia sirukortin lukulaitetta, ei kukaan joensuulaisista laitetoimittajistamme osannut sitä edes tilata. Kun sitten löysin valmistajan, niin selvisi, ettei laitteilla ole vielä jälleenmyyntiä – olisi pitänyt ostaa 100 kappaletta. Vihdoin maaliskuun alussa sain paikallisen puhelinyhtiön kanssa tilattua muutamia koekappaleita ja asennettua ne toimiviksi. Muuttelin sitten PIN-lukua edestakaisin niin paljon, että lopulta unohdin sen ja kortti piti käydä poliisilaitoksella avaamassa.

Kesäkuun alussa nettikahvilaamme tuli asiakas, joka halusi liittää hst-korttinsa Osuuspankin Kultaraha-palveluun. Tälläinen mahdollisuus oli avautunut edellisenä päivänä. Huomasin silloin, että minun on tilattava 100 mk:n Kolumbus-ohjelmapaketti, jotta homma onnistuisi. Kun se reilun viikon päästä tuli, asennus onnistui ihan helposti. Ryhdyin sitten liittämään omaa korttiani OP:n järjestelmään, joka jostain syytä ratkaisevassa vaiheessa ei hyväksynyt minun varmasti oikeaa PIN-lukuani. Tänään kesäkuun viimeisenä päivänä totesimme OP:n atk-neuvonnan kanssa, että kyllä tämä vielä tästä - ongelma kun voi olla Id2-ohjelmassa, käyttöjärjestelmässäni, palomuurissamme, palvelimessa tai jossain, ja se ratkeaa vain käytännön kokemusten kautta.

Seuraava vaihe on sitten se, että kuinka saan Avant-rahakorttini toimimaan hst-lukulaitteessa ja päinvastoin. Elän toivossa, että sen kolmen vuoden aikana, jonka 260 mk:n hintainen kortti on voimassa, voisin alkaa hoitaa kaikki hallinnolliset ja kaupalliset asiointini tällä yhdellä kortilla missä maailmalla sitten liikunkin.

Yhtenäistä tiedonsiirtokäytäntöä noudattava maailmanlaajuinen tietokoneiden hajautettu verkko on eräs viime vuosituhannen suurimpia teknisiä ja sosiaalisia oivalluksia. Alun perin USA:n armeijan torjuntaohjusten ohjaukseen rakennetusta järjestelmästä on muodostunut maapallon hermoverkko. Se kutoo yhteen ihmiset ja tiedon ajasta ja paikasta riippumatta ja samalla tarjoaa mahdollisuuden koko maailman psyyken kontrollointiin.

Vuodesta 1947 lähtien on USA , NATO ja myöhemmin myös EU ollut mukana kehittämässä elektronista valvontajärjestelmää. Tämä tunnetaan nimellä Echelon. Tietoverkot tarjoavat optimaalisen ympäristön ihmisten toiminnan seuraamiselle. Supertietokoneilla voidaan suodattaa tietovirrasta epäilyttäviä tai muuten kiinnostavia indikaatioita ja lähteä tutkimaan niitä tarkemmin. Tämä on tietenkin järkevää vaikkapa terrorismin ja rikollisuuden torjunnassa, jos nyt ollaan sitä mieltä, että kulloinenkin amerikkalaisten määritelmä terroristeista on oikea. Echelonin nouseminen uutisaiheeksi viime aikoina johtuu siitä, että EU-maiden keskuudessa on noussut epäilys, että yhteistyökumppani USA käyttää sitä myös omien taloudellisten etujensa puolustamiseen, lyhyesti sanottuna teollisuusvakoiluun. Tietoliikenteen salausohjelmien viennin rajoitukset ja uutiset siitä, että amerikkalaiset tietotekniikkayritysten hakuohjelmat pystyvät murtamaan salaisia viestejä osoittavat, että maailmanpoliisi valvoo.

Toisaalta, jos olisin jonkun maan tiedustelupalvelun johdossa, olisin kyllä ihan hölmö, jos en tekisi sitä mikä teknisesti on mahdollista. Mutta kun olen kansalainen Suomessa, en myöskään omista sellaisia salaisuuksia, joiden paljastuminen ainakaan minulle itselleni välittömästi tuottaisi haittaa. Jos minulla olisi arkaluonteisia tietoja tai olisin terroristi, pystyisin melkoisella varmuudella siirtämään niitä myös verkossa salaisesti. Vakoilun kielessä ns. mielipidetarkkailu on kyllä helpottunut. Enää ei tarvitse lähettää opiskelijaksi naamioitunutta tarkkailijaa Ravintoja Jokelan nurkkapöytään, niin kuin muutama vuosikymmen sitten.

Arvokkaiden tietojen ja rahan digitaalinen siirtäminen houkuttaa varmuudella myös rikollisuuteen. Tulevaisuus muodostuukin jatkuvaksi kilpajuoksuksi yritysten tietoturvahenkilöstön ja tietokonerikollisuuden välillä. Tämä tulee johtamaan lujempien, mutta myös kansalaisten kannalta yhä monimutkaistuvien järjestelmien kehittymiseen, jotka kaiken lisäksi tulevat muuttumaan kiihtyvällä vauhdilla.

Tietojärjestelmien turvallisuus ja valvonta

Tietokoneet ovat teknisesti melko monimutkaisia laitteita ja herkkiä pienillekin häiriöille. Viimeaikaiset hakkerihyökkäykset ovat osoittaneet, että muutama ihminen pystyy pysäyttämään, kaatamaan isonkin verkkopalvelun.

Viruksista puhutaan nykyään enemmän tietokonemaailmassa kuin sairaaloissa. Jatkuva kilpajuoksu virusten torjujien ja valmistajien välillä kulkee tasatahtia. Työympäristöissä virustorjunta on useimmiten kunnossa, mutta kotikoneissa tauteja löytyy ja sieltä ne epidemioiden tavoin ajoittain pääsevät suojattujenkin järjestelmien aukkoihin. Voisi olla kokonaisuuden kannalta järkevää jakaa perusvirustorjuntaohjelmaa ilmaiseksi kansalaisille aivan kuin poliorokotetta, niin useimmat epidemiat tyrehtyisivät helpommin alkuunsa.

Koko tietoyhteiskunta perustuu sähköön. Jo muutaman tunnin katkos sähköntoimituksessa aiheuttaa yhteiskunnan perustoimintojen halvaantumista. Ovet eivät aukene, kaupasta ei myydä tavaraa, eikä kyllä rahaakaan ei saa seinästä. Pari päivää ilman sähköä panee jo koko Suomen polvilleen, josta nousemiseen menee hyvin paljon aikaa. Nykyaikana käytävässä sodassa pärjäisi se, joka pystyy säilyttämään sähkön tuotannon ja jakelun tai sitten se, joka pystyy toimimaan ilman sähköä. Hajauttamalla komppanian kokoinen jalkaväen keveillä aseilla varustettu yksikkö maamme sähköverkon solmukohtiin tämä voitaisiin tehdä kertarysäyksellä.

Tiedon varkaudet, järjestelmien halvaannuttaminen ja suojausten murtaminen lisääntyvät koko ajan. Osa näistä on ilmeisesti yksittäisten harrastajien pätevyyden osoituksia ilman vahingontekotarkoitusta, mutta osassa tavoitellaan taloudellista tai muuta etua.

Varsinaisesta tuotantokäytöstä poistuvat laitteet ovat myös tietoturvariski. Monilla niistä olisi lisäksi vielä toinen elämä kierrätysketjussa, mutta niiden turvallinen tyhjentäminen maksaa helposti enemmän kuin laitteen arvo on. Niinpä ne useimmiten murskataan lekalla tai ajetaan katujyrällä yli.

Turvallisuutta valvoo poliisi ja armeija. Lisäksi yhä enenevässä määrin turvapalveluja hoitavat yksityiset yritykset, Suomessa tällä hetkellä noin 50%. Verkko-operaattorit pyrkivät varmistamaan omien palvelimiensa toiminnan. Kansalaisten oikeuksia tietojärjestelmissä valvovat myös tietosuojavaltuutetun toimisto ja kuluttajasuojaviranomaiset. Näiden tahojen työnjako ja toimivaltarajat eivät ole täysin vakiintuneet. Lainsäädännölläkin on vaikeuksia pysyä kehityksessä mukana.

Kansalaisen vaikutusmahdollisuudet

Tietoyhteiskunnassakin merkittävässä roolissa ovat kansalaisjärjestöt, jotka pystyvät edustamaan toimintasektorinsa ja jäsenistönsä erityisnäkökulmaa. Ilman kansalaisten aktiivisuutta tietoverkkojen kehitys tapahtuu tekniikan, markkinoiden ja julkisten palvelutiskien alasajon ehdoilla.

Pohjois-Karjalassa on pitkään etsitty tietoyhteiskuntaosallisuuden malleja. Jo yli kymmenen vuotta sitten maaseutukyliin perustettiin monien kehittämisprojektien ja kylätoiminnan nousun myötä tietotupia. Silloin tuntui vähän, että olemme aikaamme edellä, mutta siellä ovat myös eräät nykykehityksen juuret.

Joensuun Kansalaistalolla on pyritty avaamaan väylää tietoyhteiskuntaan - yli kolme vuotta sitten aloitti ilmainen Nettikahvila, joka tänä kesänä toimii myös torilla Marttakahvion yhteydessä Nettitorina. Nämä tarjoavat matalan kynnyksen toimintaympäristön kansalaisille. Käytössä olevat työasemat, perusohjelmistot ja muut tiedon työkalut antavat kaikille halukkaille tasa-arvoisen opastetun mahdollisuuden vähintään tutustua nykykehitykseen.

Oppiva Vaara-Karjala -projekti Pohjois-Karjalan pohjois- ja itälaidoilla tuo samalla tavalla, mutta muutamaa kertaluokkaa kovemmilla taloudellisilla panoksilla tietoyhteiskunnan välineitä ihmisten käyttöön. Jos tietoyhteiskunta halutaan avata tasa-arvoisesti kaikille kansalaisille, pitää huolta kansalaisten oikeuksista ja turvallisuudesta, tarvitaan tälläisiä pääosin julkisella rahoituksella toimivia ympäristöjä vielä pitkän aikaa.


26.7.99

Tuomo Tormulainen:
Turha joukko - Työstä, tuottavuudesta ja kuluttamisesta

Ajoittain jotkut nuoruuden ihanteet tunkevat ajatuksiin. Tänä aamuna, viimeisenä lomapäivänä tuli mieleen 60-70 –luvun vaihteen Teiniliiton kesäkurssit. Olimme silloin vakaasti sitä mieltä, että tieteellis-tekninen edistys tulee vapauttamaan ihmisen työn teosta ja antamaan mahdollisuuden luovaan laiskuuteen.

Työajan lyheneminen, koulutusjärjestelmän tarjoama laaja yleissivistys ja monipuolinen ammatillinen osaaminen johtaisi sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti aktiiviin kansalaisuuteen. Ihminen ei raataisi otsa hiessä, vaan olisi hyödyksi ja iloksi muille ja itselleen huvikseen, raataisikin jos siltä tuntuisi. Monipuolinen yleissivistys tarjoaisi mahdollisuuden elämästä oppimiseen ja uusien innovaatioiden kehittelyyn. Pidimme myös itsestään selvänä, että tämä tulisi toteutumaan jo omana elinaikanamme ja lapsillemme olisi helpompi tie kulkea.

Toteutunut ja toteutunut. Nimittäin tieteellis-tekninen kehitys. Yhä harvempia tarvitaan tuottamaan yhteiskuntamme toiminnan kannalta hyödyllisiä tarvikkeita ja palveluja. Monet tekniset ratkaisut tekevät elämästämme helpompaa. Käytännössä kaikki saavat myös perusteellisen yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen. Myös työn käsite on muuttunut. Palkkatyöstä on muodostunut moraliteetti, jolla sitä vailla olevien itsetunto voidaan murskata.

Tässä yhteiskunnassa olemassa olon oikeutusta ei määrääkään enää ihmisen kyky tuottaa ruokaa, vaatteita, lämpöä tai muuta välttämätöntä. Kehittyneet teolliset prosessit tekevät sen halvemmilla tuotantopanoksilla. Nyt ihminen on sitä varten, että hän kuluttaa. Ja ihan sama mitä kuluttaa, kunhan vain pystyy toimimaan markkinoilla. Tuotantoprosessin ulkopuoliset kansalaiset ovat tarpeettomia hylkyjä, joita säilytetään hengissä minimirahalla säälistä, tai mahdollista tulevaa käyttöä varten, jota ei useimmille ikinä tule.

Uusi uljas markkinatalous tarvitsee tietenkin leivän lisäksi sirkushuveja tämän turhan joukon ylläpitämiseen. Lotto antaa toivoa markkinoille mukaan pääsyyn. Digitalisoituva media auttaa satoine kanavineen ajan tärväämisessä. Joka kioskiltakin saatava alkoholi turruttaa ahdistukset hetkeksi ja samalla puiston läpi kävelevä menestyjä voi kokea moraalista ylemmyyttä katsellessaan pussikaljaa kittaavia ikätovereitaan. Jos huumausaineiden vastaiseen taisteluun sijoitettaisiin saman verran kuin Serbian pommituksiin, säästettäisiin enemmän ihmishenkiä kuin Kosovossa. Mutta se ei ole tarpeellista, turha joukko kasvaa muutenkin jo liian kanssa.

On kuitenkin väärin nähdä ristiriita työssä olevien ja työttömien välillä, molemmat ovat luusereita. Palkkatyössä oleva ihminen joutuu ponnistelemaan koko ajan nostaakseen tuottavuuttaan, perustelemaan markkinakelpoisuutensa tehokkuudellaan. Muuten hukka perii. Kun työtön on menettänyt jo tulevaisuutensa, työssä oleva menettää helposti aidon sosiaalisen suhteen nykyisyyteen, elinympäristöönsä, lapsiinsa, kanssaihmisiin ja pystyy korvaamaan sen vain  materiaalisella kuluttamisella. Tavarat ovat indikaattori, jolla omaa menestymistään voi mitata.

En ole menettänyt vielä kaikkia ihanteitani. Ajoittain huomaan muitakin, jotka etsivät markkinataloutta kokonaisvaltaisempia ratkaisuja. Tämän päivän Hesarin alakerrassa siteerataan amerikkalaista liike-elämäm konsulttia Edward Luttwakkia. Hänen mielestäni tehokkuuden ja kasvun ideologia ei saisi sokaista. ”Meidän tulisi suojella sitä tehottomuutta, joka vielä yhteiskunnassa on jäljellä. Se mikä meissä yksilöinä, ryhminä tai yhteiskuntina on arvokasta, on tehoton osa. Siinä piilevät inhimillisyys, sosiaalisuus, rakkaus, viha, kulttuuri.”

Luttwakin mielestä ne yhteisöt ja kulttuurit ovat menestyneet, joissa vauraudella on luotu tilaa tehottomuudelle ja hitaudelle - ajattelulle, sivistykselle, myötäelämiselle ja hiljaisuudelle. Kun markkinatalouden sääntöjä aletaan jyrkästi soveltaa yhteiskunnan tehottomille alueille, on vaarana, että jäljelle jää vain raha, ankara kiire ja tyhjyyden tunne. Huonosti käy yhteiskunnan, joka laskee kaiken, koululaitoksen hyvyyden, kirjastojen ja kulttuurilaitosten merkityksen, julkisten palvelujen tarpeellisuuden, terveyspalvelujen ja vanhustyön tavoitteet, vain markkinatalouden mittareilla.

Nämä ajatukset ovat aika aristotelelaisia. Ateenassa olivat vapaat miehet tietenkin vapaita ajattelemaan, koska orjat tekivät työn, mutta meillähän on koneet ja robotit. Mikä estää kääntämästä kehityksen pyörää eteenpäin. Virtuaalinen markkinatalous, jossa Nokian odotusarvo on tärkeämpi kuin puhelimen käyttöarvo? Globaali maailmantalous, jossa kehitysmaiden turhan joukon  suhteellisen aseman heikkeneminen muodostaa jatkuvan uhan teollisuusmaiden jatkuvalle kasvulle?

Puhtaan markkinatalousyhteiskunnan sijasta tarvitaan kansalaisyhteiskuntaa. Tieteellis-tekninen edistys on vapauttanut työstä jo niin suuren joukon kansalaisia, että se voisi moniarvoisena ja -kulttuurisena massana lähteä toteuttamaan luovan laiskuuden ja aktiivisen ihmisyyden ihanteita. Ratkaistavaksi jää kuitenkin se, miten tämän turhan joukon osuutta tulonjaossa nostetaan ja miten maailmantaloudessa kakku jaetaan. Se on sitten politiikkaa, ja jos sitä ei tehdä oikein, se on kontrollipolitiikkaa ja verenvispausta.

Voi olla, että tarkastelen menneisyyden ihanteita jotenkin kaihoten. En kaivanut arkistoistani Teiniliiton koulutuspoliittista ohjelmaa, enkä tietenkään muista mitä Niittylahden kansanopiston laiturilla silloin puhuttiin.


Sosiaali- ja terveysviesti 5/98

Syysmyrsky ja tietoyhteiskunta

Olen etätöissä tänään. Korjailen Kansalaistalon internet-palvelunlinkkejä, vastaan sähköposteihin ja kirjoitan juttua tähän lehteen, jalat vasten lämpiämässä olevan uunin kylkeä.  Ruska värjää jo vastapäisen vaaran rinteitä. Tuulee. Pihalla olevat muovituolit vaeltavat ja kolisevat.

Sähkö loppuu ja kone sammuu. Onneksi sain juuri tallennettua. Pistän pannun hellalle ja keitän kahvit, samalla voi syödä jotain sähköjä odotellessa. Tuulee niin, että tuvassakin verhot heiluvat. Päätän tiivistää ikkunat ennen talven tuloa.

Pistän talvitakin niskaan ja käyn postilaatikolla. Muutama kirje, sähkölasku ja kyläkaupan mainos. Ulko-oven vieressä on tuulensuojainen kolo, jossa voi juoda kahvimukin ja polttaa piipullisen kirjeitä lukiessa. Vieressä syksyn lehdet tanssivat.

Sähköjä ei kuulu. Pari kertaa välähtää lupaavasti ja jääkaappikin hurahtaa, mutta se jää vain yritykseksi. Sähkö etsii uusia reittejä. Täällä maaseudulla tämä on tavallista. Myrsky kaataa puita, tykkylumi taivuttaa oksia avojohtojen päälle. Kaivan lyijykynän ja paperia esille ja kirjoitan tietoyhteiskunnasta myrskyssä.

Elämme maailmassa, jossa kaikki on sähköä. Raha on bittejä, ovissa on sähkölukot, hinnat ovat viivakoodeja, bussilippu on älykäs, yhteiskunnan kirjanpito on elektroninen, autoissakaan ei riitä enää pelkkäsytytysvirta - ajotietokone on saatava päälle. Kaikki on niin pitkään hyvin ja helppoa, kun järjestelmä toimii. Tulevaisuuden kriiseissä valtaa eivät käytäkään ne, joilla on aseet, vaan se jolla on sähköä. Eiväthän asejärjestelmätkään toimi.

Käyn liiteristä puita saunan lämmitystä varten ja samalla täytän varulta öljylamput. Hanasta ei vettä kyllä tule ilman sähköä, mutta saahan sitä kaivosta kantamalla. Luovun jo toivosta saada jutut tehtyä tänään ja soitan töihin, että huomenna tulee jos Pohjois-Karjalan Sähkö suo. Onneksi puhelinkeskukset on suojattu varavoimalähteillä tilapäisiä häiriöitä vastaan. Luen kirjan, ulkona on vielä valoisaa.

Vaimo tulee töistä, Ladan bensamittarin viisari ei kuulemma enää heilahdakaan, huoltoasema oli kiinni sähkökatkon vuoksi. Eikä kirkonkylän kaupoista saanut ruokaa, niissähän on sähköllä aukeavat ovet ja kassapäätejärjestelmät. Seuraavana päivänä on sitten sulaneita pakasteita tarjouksessa.